perjantai 29. kesäkuuta 2012

Tuskaisaa menoako? No ei oikeastaan. Tänä viikonloppuna siis vuorossa Tuska-festivaalit ja 2. lava. Paljon tom-tom -asioita, paljon bassorummun iskuja ja jos nyt vieläkään sitä harmonista säröä, niin ihan perinteistä säröä kyllä löytyy varsinkin kanavalistojen loppupuoliskoilta ihan kiitettävästi (ja ei - kyse ei ole ongelmasta, vaan ominaisuudesta). Hauskaa muuten, kun nämä "laulusolistit" tekevät checkiä, niin siellä lauleskellaan kaikenlaisia tangoja ja muita diipadaapoja, mutta keikan alkaessa sitten lähinnä ö-, ä-, o- ja u-äänteitä matalalta - ja särön kera, jos vaan mahdollista.

Helsinki B pride 2012
 Lassi (Lapuan lahja Suomen etupään väijyille) on muuten henkeen ja vereen B-mies: työskentelee B tiimissä, ajaa Bmw:llä ja kaipaa aina vaan B2:a V-settiin. Ei kuulemma tule oikeaa subbasta V-subista. Itse olen hyvinkin eri mieltä asiasta, mutta toki olenkin selvästi vanhempi, ehkä jopa vanhan liiton ihmisiä, siinä mielessä. Toisaalta taas vierailevat miksaajat ovat pyytäneet kesän aikana laskemaan subbastasoa välillä 1-4dB:tä, joten yksi vaihtoehto voisi olla oman subin sijoittaminen Lassille (vaikka sitten sen Himokselle jääneen jääkaapin tilalle, joka asia Lassia myös kovasti surettaa). Ja kun vielä kerrotaan, että oman palkon puuttuminen keikkavarustuksesta on saanut Lassin toistuvasti harmittelemaan tilannetta, voidaan tyytyväisinä todeta kaiken olevan valtakunnassa hyvin.

On muuten tänä viikonloppuna isolla kirkolla mistä valita: on Tuskaa, on EM-kisoja ja gay pride! B yrittää taas venyä tapansa mukaan, mutta jos ei kaikkiin ehditä, niin valintoja on tehtävä.

Itselläni taitaa olla hieman vielä kehitettävää sosiaalisissa taidoissani... Yritin letkeää small talkia meidän stage managerin (Ringo) kanssa ja kysyin ohimennen "whatabout football?". Vastaus oli aika lyhyt "fuck you!". No höh. Kaikenlaista. Yritin sitten jatkaa keskustelulla Chelseasta, mutta tuli sitten joku kiire vissiin johonkin tai jotain...

Viime viikon B lotto tuotti kaikille osallistuneille muhkean 62,5snt voiton. Onnea Himos B! Jatkamme samalla linjalla tänäkin viikonloppua eli kaikki muutokset input- ja output-asioihin ennalta ilmoitettuun verrattuna oikeuttavat rastiin sunnuntain kupongilla. Ensimmöisen fetivaalipäivän saldo on vajaat pari riviä + lisänumerot. Halpa kierros?

Tämän raportin päätän tähän puhuttelevaan otokseen. Ei ole kumpaakaan näkynyt - yli 3kymppisiä kyllä.




B Riku



1 kommentti:

  1. Disko-Lassille terveisiä Haapaveden mailapojalta. Höyläsin Lassin veistämästä disko-vivahteisesta kylpyammeesta 8 dB:tä B2:sia vähemmälle notta ei housut puttoo.

    VastaaPoista